Häiriö

Syö kuin pikkulintu - seitsemän kertaa oman painonsa verran


Tarinaa siitä, kuinka ruoka on muuttunut elämän tärkeimmäksi asiaksi

Nimi: Varpunen
Sijainti: Finland

6.6.05

+2,2 kg. Voi luoja.

Perjantai:
4 palaa ruisleipää, voilla ja kinkulla
Jäätelö
2 karkkiaskia
Pala raparperipiirakkaa
Jugurtti myslillä
4 paahtoleipää, voilla ja juustolla
Oksensin

Lauantai:
8 palaa ruisleipää (voilla, juustolla, suolakalalla, salaatilla, ties millä)
4 palaa kinuskikakkua
6 viipaletta pullaa
Pala voileipäkakkua
Mehujää
Pussillinen Horna-Sisuja
Laku
Pätkis
Kuudesosa mozzarella-pitsasta
Kourallinen suolapähkinöitä
Lasi kuohuviiniä
Noin 8 lasia boolia (valkkaria ja spritea)
Ainakin 6 kaljaa, varmaan enemmänkin
2 lonkeroa
Kasvishampurilainen (juustolla, majoneesilla, ketsupilla ja sinapilla)
Oksensin

Sunnuntai:
2 palaa kinuskikakkua
6 paahtoleipää voilla
Pakastepitsa
Purkillinen Pringlesejä
Oksensin

Miten yhteen, edes nälkiintyneeseen, ihmiseen mahtuu noin helvetisti ruokaa? (Olen melkoisen varmasti unohtanutkin vielä jotain.) Oikeastaan en tehnyt kahteen vuorokauteen mitään muuta kuin söin ja join. Haukan kotona on tappavan tylsää ja tunsin itseni ulkopuoliseksi muiden sählätessä juhlajärjestelyjä. Kärsin huonoa omatuntoa päätöksestäni hankkia oma asunto ja elämä. Yritin päästä juomalla siihen tilaan, että olisin riidellyt Haukan kanssa jostain käsittämättömän turhasta ja voinut lähteä ensimmäisellä mahdollisella junalla pois. Kotiin, turvaan ruualta. Enkä edes onnistunut.

Yritin vaatia Haukkaa valehtelemaan puolestani vanhemmilleen, että olen jo syönyt tullessani sinne. Suutuin, kun se ei suostunut.

Nyt tunnen itseni valaaksi ja olen vihainen siitä, etten oksentanut kunnolla ja ajoissa. Jotenkin vain kesken kaiken joku toinen ääni päässäni yritti kiljua sen "Lihava, läski, ihravuori!" -äänen päälle, ettei minun oikeasti tarvitse tehdä itselleni näin. En ole osannut päättää, kumman äänen haluaisin vaientaa.

Pari päivää sitten poistelin, luvan kanssa tietenkin, Kiwin kännykästä lähettämiäni viestejä muutamien viime kuukausien ajalta. Tuntui, että joka toinen viesti käsitteli sitä, etten halua syödä, tai että söin, mutta haluaisin peruuttaa sen. On varmasti ihanaa yrittää seurustella kanssani, kun tärkeimmät asiat suhteessa ovat minun kiloni, syömättömyyteni, syömiseni, sentit väärissä paikoissa ja jatkuva huono olo.

Valittelin Merimetsolle lihoneeni viikonlopun aikana noin sataviisikymmentä kiloa. Se kannusti laihduttamaan ja oli kovasti huolissaan, etten vain olisi lihavampi kuin edellisen tapaamisen aikoihin. Kaduttaa, että kerroin sille ongelmistani tämän asian kanssa. Enää ei voi syyttää puhdasta tietämättömyyttä noista kommenteista.

Olin päässyt Blogisanomiinkin. "Nyt laihduttamaan pääsee Häiriö -blogissa Varpusen kanssa, joka tunnetusti syö seitsemän kertaa oman painonsa päivässä." Oikeastaan en edes laihduta. Lihavat ihmiset laihduttaa. Minä keskityn pelkäämään lihomista niin paljon, että näen jatkuvan paastoamisen ainoaksi keinoksi vastustaa sitä. Kiitos silti huomioinnista.

Näin toissayönä unta, jossa pituiseni kerrassaan upea naisihminen kertoi painavansa 33 kiloa. Olin kuolla kateudesta.