Häiriö

Syö kuin pikkulintu - seitsemän kertaa oman painonsa verran


Tarinaa siitä, kuinka ruoka on muuttunut elämän tärkeimmäksi asiaksi

Nimi: Varpunen
Sijainti: Finland

1.6.05

Näiden tekstien tarkoituksena on näyttää minulle itselleni, miten järjetöntä elämäni tällä hetkellä on. Kirjoitukset sisältävät luultavasti paljon tympeää luettelointia ja sydänverellä kasaan raavittuja tilityksiä, joista ei kukaan ulkopuolinen ota tolkkua.

Taustatietoina sen verran, että sairastan syömishäiriötä. Diagnoosia nykyisestä tilasta ei ole, enkä ole varma, haluankokaan. Yleistä viallisuutta joka suuntaan. Tähän mennessä takana seitsemän enemmän tai vähemmän pahaa vuotta: ylensyöntiä, anoreksiaa, vuosikausia bulimiaa ja muuten vaan häiriintynyt käsitys omasta ulkomuodosta. Ensimmäisen laihdutuskuurini aloitin kuusivuotiaana.

Olen normaalipainoinen, tällä hetkellä lähempänä ala- kuin ylärajoja. Olemukseni on aina ollut sellainen pyöreän pehmeä, ja aina olen vihannut sitä. Ei ole olemassa tylsempää roolia kuin sen ujon, pullukan tytön, joka on hyvä koulussa. Turha, näkymätön, korkeintaan hieman ärsyttävä. Kuvittelen edelleen, että luonteenikin vaihtuisi, jos olisin laihempi.

Olen myös ikuinen maanantailaihduttaja. Kalenteri kertoo minulle, koska aloitetaan uusi parempi elämä. Joka maanantai, aina 1. ja 15. päivä, vuoden alussa, lukukauden alussa, päivän alussa. Ja siitä syystä ennustan tällekin paranemisyritykselle huonoa. Eilisen päihteiden kanssa pelaamisen jälkeen ei ruoka maistu ja jossain vaiheessa nälkä sitten hyökkää kulman takaa ja pistää ahmimaan kaupan tyhjäksi. Lisäksi viikonloppuna on Haukan siskon yo-juhlat, joissa haluaisin näyttää hyvältä ja täysin erilaiselta kuin sen suvun naiset. Eli laihalta. Näinhän tämä alkaa hyvin.

Olen väsynyt, kyllästynyt ja haluaisin alkaa elää.